Olo helpottuu aina puhumalla, mut musta tuntuu ettei mulla ole ketään kelle voisin puhua luottamuksella. Vaikka oon jankuttanu ihmisille et mulla on se ja se kenel voin puhua ihan mistä vaan, mut sit jos harmittaa joku asia ni emmä vaan pysty puhuu niille siitä. Mä en luota. Ite taas olen aina jankuttamas et "puhu puhu puhu se auttaa" ja sit moni ihminen kertoo niitten omia huoliaan mulle ja mä pidän ne myös vaan ittelläni.
Joskus on sellanen olo, et tekis mieli mennä keskelle peltoa ja vaan huutaa, auttaiskohan se? Olis kyllä aika viisaan näköstä, ku joku seisoo keskellä peltoa ja vaan huutaa. Musta myös välillä tuntuu siltä, et jos mua harmittaa joku ja haluaisin kertoo siit jollekki ni kaikki on vaa sillee "jaa" "nii", ettei niit ees kiinnostais, onko sellaselle edes kiva jutella? -ei.
Mä tässä pureskelen kynsiäni (paha tapa) ja yritän nyt purkaa kiukkuni jotenki muuten ku huutamalla näille jokka tän on aiheuttanu. Mut samalla yritän miettiä tapaa, jolla kertoisin parille tyypille että niiden käytös ärsyttää mua. Se vaan, että nää pari tyyppiä on mun kavereita, eli asiaa ei voi ilmaista ihan miten vaan.
Ehkä tää tästä, toivottavasti.



kuvat ffffoundista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti